Johdatko henkilöitä iän vai toimintakyvyn näkökulmasta?

Mitä ajattelet kuullessasi termin ikäjohtaminen?  Jokaisella liittyy jotakin olettamia ikään. Esimerkiksi nuoremmat voivat ajatella, että ikääntyneemmät työntekijät eivät enää omaksu uusia asioita. Varttuneempi väki on sitä mieltä, että nuoret ovat niin innoissaan ja tohkeissaan näyttämään, mihin heistä on, että rapatessa roiskuu ja konkarit joutuvat siivoamaan jäljet. Yleistyksiä kumpikin, mutta totta toinen puoli.

Tapaaminen
riitta-author
Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Onnistutaan yhdessä!

Palvelut lisäävät yrityksesi osaamista, mallinnettua ja suunnitelmallista tekemistä sekä motivaatiota - ja hyödyt näkyvät suoraan liiketoiminnassa! Varaa tästä tapaaminen, niin voimme keskustella lisää!

Toivottavasti tässä ei kuitenkaan ollut kaikki. Kuuntele, mitä saat vastaukseksi. Tässä sinulla on mitä parhain tilaisuus luoda kesän jälkeinen yhteys työkaveriin ja tulla itsekin huomatuksi inhimillisenä kanssakulkijana.

On aika tyypillistä, että vaihdamme kevyesti kuulumisia erityisesti loman jälkeen. Millainen lomasi oli? tai  Mitä sinulle kuuluu

Pahimmillaan pyöritte tunnepitoisissa keskusteluissa vailla päämäärää, mutta parhaimmillaan keskustelu jalostuu molemmille hyödyksi. Kysyvä henkilö kehittää taitojaan kuuntelijana, saa aikaan empaattisia ja inhimillisiä kohtaamisia työyhteisössään sekä laajentaa omaa arvokasta käsitystään ihmisten erilaisuudesta. Ja kuulumisten kertoja saa mahdollisuuden tulla kuulluksi, tukea omaan pohdintaansa ja tilaisuuden jalostaa omia ajatuksiaan.  

Tilaisuuden tullen voitkin sitten kysäistä ”Miten voisin parhaiten auttaa sinua tässä?” Jos saat luvan auttaa, on teillä molemmilla ovi auki tutkivaan pohdiskeluun. Silloin onkin oiva tilaisuus laajentaa näkökulmaa hieman kokonaisvaltaisemmaksi, juuri tässä tilanteessa sopiviin suuntiin. Auta kaveriasi pohtimaan, mihin isompaan kokonaisuuteen asia kytkeytyy. Miten iso vaikutus asialla on kokonaisuutta ajatellen? Pyydä kertojaa pohtimaan myös, mitkä ovat ne asiat, joihin hän tässä kokonaisuudessa pystyy vaikuttamaan. Mitä kannattaisi heti – mitä voisi tehdä myöhemmin? Näkökulmia voi löytyä yllättävän paljon!

Tärkeää on kuitenkin keskustelun päätteeksi löytää suunta eteenpäin. Voit ohjata kertojaa tekemään ratkaisukeskeisiä valintoja. Autat pääsemään eteenpäin. Samalla kertoja ratkoo itse ongelmiaan ja siirtyy pikkuhiljaa ajatuksista ja tunteista tekoihin. Kertojalle syntyy rohkeus toimia, hän pystyy ottamaan paremmin vastuun itsestään ja omista päätöksistään. Jos vielä keskustelun päätteeksi pyydät kertojaa palaamaan ja kertomaan, miten asia lopulta eteni, tulet myös itse tietoiseksi keskustelun voimasta.

Ajattele, miten suuri voima yksittäisellä kysymyksellä on! Ja sillä, mitä tapahtuu kysymyksen jälkeen.

Kiinnostunut Coachingista? Ota yhteyttä www.hyvahr.fi .

Varaa tapaaminen

Hyva HR
Evästeiden käyttö

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä tarpeellisiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Mutta joidenkin evästeiden käytöstä poistaminen voi vaikuttaa selauskokemukseesi.