Johdatko henkilöitä iän vai toimintakyvyn näkökulmasta?

Mitä ajattelet kuullessasi termin ikäjohtaminen?  Jokaisella liittyy jotakin olettamia ikään. Esimerkiksi nuoremmat voivat ajatella, että ikääntyneemmät työntekijät eivät enää omaksu uusia asioita. Varttuneempi väki on sitä mieltä, että nuoret ovat niin innoissaan ja tohkeissaan näyttämään, mihin heistä on, että rapatessa roiskuu ja konkarit joutuvat siivoamaan jäljet. Yleistyksiä kumpikin, mutta totta toinen puoli.

1157_RIITTA-coaching-kaynnissa
riitta-author
Facebook
Twitter
LinkedIn
Sähköposti

Onnistutaan yhdessä!

Palvelut lisäävät yrityksesi osaamista, mallinnettua ja suunnitelmallista tekemistä sekä motivaatiota - ja hyödyt näkyvät suoraan liiketoiminnassa! Varaa tästä tapaaminen, niin voimme keskustella lisää!

Työelämäämme leimaa hektinen tahti: live- ja etätapaamiset, palaverit ja erinäiset keskustelut. Välillä olisi tarpeen pysähtyä sekä työn että itsen kannalta tärkeiden asioiden äärelle. Ajatella rauhassa ja jalostaa ajatusta.

Työelämäämme leimaa hektinen tahti: live- ja etätapaamiset, palaverit ja erinäiset keskustelut. Välillä olisi tarpeen pysähtyä sekä työn että itsen kannalta tärkeiden asioiden äärelle. Ajatella rauhassa ja jalostaa ajatusta. Kun lamppu sitten syttyy, koko potentiaali on viemässä asiaa eteenpäin! Välttämättä kyse ei ole edes isosta ajankäytöllisestä asiasta. Tarvitaan ne tietyt kriittiset hetket, joissa on mahdollista keskittyä juuri omiin ajatuksiin, vaihtoehtoihin ja ratkaisumalleihin.

Coaching on joustava mahdollisuus siihen, että saavutat työsi ja itsesi kannalta kriittiset tavoitteet. Hetket Coachin kanssa ovat aikaa sinua varten. Vaikka joka kerta aihetta vaihtaen. Voin auttaa sinua tarjoamalla lähestymisnäkökulmia, joita ei ehkä yksin tule ajatelleeksi. Fokus on aina sinun tavoitteessasi. Ammattitaitoinen, sinun pohdintasi ytimessä oleminen edellyttää minulta paitsi kuuntelemisen taitoa, myös kykyä kysyä juuri sinulle olennaisia kysymyksiä ja juuri oikealla hetkellä.

Hain ja saavutin Business Coachin sertifikaatin, sillä haluan olla avuksi laadukkaan liiketoiminnan aikaansaamisessa ja mahdollistamassa avainhenkilöiden onnistumisen haluttuun suuntaan. Sertifikaatti kertoo, että teen työtä ammattitaidolla, kansainvälisiä (ICF:n) coachingperiaatteita noudattaen.

 Palaute asiakkaaltani Päiviltä:

Olen muutaman kerran käyttänyt Coaching-palveluita, ja olen joka kerran saanut niistä sen hetkiseen tilanteeseen paljonkin apua. Apu tulee omien ajatusten selkeytymisenä, suunnan löytymisenä ja toimenpiteiden varmistumisena.

Riitan tapa coachata on aktiivinen, keskusteleva, kyseenalaistava ja hän laittoi ajattelemaan omia luutuneita ajatuksiani. Sain häneltä todella paljon innostusta ja varmuutta omaan urasuunnitteluuni, ja hän kannusti tekemään tulevaisuuden toimintasuunnitelmaa sparraten ja keskusteluttaen.

Riitta on iloinen, avoin ja rento, joten tapaamiset eivät ole turhan tärkeää jäpittämistä, eikä tarvitse myöskään pelätä, että juttu loppuisi kesken. Riitta on todella ammattitaitoinen ja hänen pitkä johtamiskokemuksensa näkyy hänen toimintatavoissaan ja itselle tulee kokemus, että on hyvissä ja turvallisissa käsissä.”

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä https://hyvahr.fi/yhteystiedot/ , niin kartoitetaan tarvettasi yhdessä. Kartoitus on aina maksuton.

Varaa tapaaminen

Hyva HR
Evästeiden käyttö

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parantaakseen käyttökokemustasi, kun selaat sivustoa. Näistä tarpeellisiksi luokitellut evästeet tallennetaan selaimeesi, koska ne ovat välttämättömiä verkkosivuston perustoimintojen toiminnalle. Käytämme myös kolmannen osapuolen evästeitä, jotka auttavat meitä analysoimaan ja ymmärtämään, kuinka käytät tätä verkkosivustoa. Nämä evästeet tallennetaan selaimeesi vain suostumuksellasi. Sinulla on myös mahdollisuus kieltäytyä näistä evästeistä. Mutta joidenkin evästeiden käytöstä poistaminen voi vaikuttaa selauskokemukseesi.